
Metsolan pipouutuuksia kevääseen
Kevät on vihdoin saapumassa ja se tuo mukanaan valoa, plussakelejä sekä tietysti mahdollisuuden päivittää lasten vaatekaappi keväisempiin vaatteisiin. Vaikka säät pikkuhiljaa lämpenevät ja lumet sulavat, ei ulos voi vielä alkukeväästä mennä ilman kunnon pukeutumista. Silti toppavaatteista ja aluskerrastoista voi vähitellen luopua ja lapsen voi pukea pirteisiin sävyihin. Yksi kevään suosikkiasusteista on ehdottomasti pipo, joka pitää pienen pään lämpimänä vielä viileämmilläkin säillä, mutta tuo tyylillään asuun kevään tuntua!
UUTTA: Metsolan Crystal beanie
PikkuOtuksen valikoimassa on nyt saatavilla Metsolan uusia puuvillaisia pipoja ihastuttavissa kevätväreisssä. Nämä Flying Moments -sarjan pipot on saatavilla neljässä eri mallissa ja värissä. Metsolan uutuustuotteista Crystal beanie on tarkoitettu jo hieman vanhemmille lapsille ja lisäksi yksi koko löytyy myös aikuisille.
Pipo on hengittävä, pehmoinen ja miellyttävän tuntuinen ihoa vasten. Pipossa on taitos, jonka korkeutta muuttamalla voit säätää pipon syvyyttä. Lisäksi pipon tupsun voi irrottaa helposti, joten pipoa voi käyttää myös esimerkiksi pyöräilykypärän kanssa.
Pipon värit: suklaanruskea Choco sekä vaalean violetti Orchid Bloom.
UUTTA: METSOLA - Mini Crystal hat
Mini Crystal hat on suloinen pipo pienille lapsille. Kokoja löytyy pienestä vauvasta 4-vuotiaaseen asti. Myös tämä pipo on valmistettu 100 % luomupuuvillasta, joka on materiaalina ihanan pehmoinen ja mukavan hengittävä. Pipon leuan alle menevät nauhat varmistavat, että pipo pysyy tukevasti päässä, ja korvien kohdalla olevat tuulensuojat pitävät pään lämpinä tuulisellakin säällä. Crystal beanien tavoin tämänkin pipon tupsu on helposti irrotettavissa.
Pipon värit: suklaanruskea Choco sekä vaalean violetti Orchid Bloom.
UUTTA: METSOLA - Cutie hat
Myös tämä pipo on tarkoitettu perheen pienimmille ja kokoja löytyy väliltä 0 kk-4 v. Cutie hatin kaksi tupsua tekee piposta nimensä mukaisesti äärettömän söpön! Tuulensuojat korvien kohdalla neuloksen sisällä pitävät huolen, että pää pysyy lämpimänä myös tuulisella säällä.
Pipon värit: persikkainen Milky Beach sekä suklaanruskea Choco.
UUTTA: METSOLA - Bear Knit beanie
Bear Knit beanieta löytyy pikkuOtuksen valikoimasta koossa 1-3 v. Tämän puuvillapipon käännetty reuna pitää viiman loitolla ja suojaa korvia viileillä keleillä. Pipon viimeistelee nimensä mukaisesti suloiset nallenkorvat!
Pipon värit: persikkainen Milky Beach sekä suklaanruskea Choco.
Muita tuotevinkkejä
Säiden muuttuessa lapset haluavat ulos leikkimään ja tutkimaan maailmaa uudelleen heränneen luonnon keskellä. Keväällä sää voi vielä vaihdella nopeasti ja siksi on tärkeää varustaa lapset oikeanlaisilla vaatteilla. Ihanien pipojen kanssa voi pukeutua vaikkapa seuraaviin:
- Pop & Co Helsinki välikausihousut ovat laadukkaat tekniset housut, jolla on hyvät ominaisuudet kevään sadekeleille. Kuoseina pirteä Unicorn ja suloinen Supercars.
- Mini Rodinin kevyt hupullinen välikausitakki sopii monenlaiseen välikauden säähän. Pirteä polka dot -kuosi näyttää ja tuntuu keväältä!